Yhteisötaiteen eri konseptien kriittisen tutkimisen pohjalta muodostui ajatus projektista joka asettaisi taiteilijan ja yhteisön samalle tasolle luoden tilanteen jossa molemmat osapuolet kokisivat tasavertaisesti projektin haasteellisuuden ja kokisivat sen myös yhtälailla palkitsevana.
Kirjeenvaihtoprojekti tutki ajatusta eri yksilöiden ja yhteisöjen yhtäaikaisesta olemassaolosta, maailmankuvamme auttamattomasta subjektivisuudesta, sekä ajan ja paikan merkityksestä ja/ tai merkityksettömyydestä elämässämme.
Työpajan aikana etsin Barösundin yhteisöstä henkilöä joka olisi halukas työstämään projektia kanssani seuraavan vuoden ajan. Etti Björklöf, aktiivinen yhteisön jäsen oli valmis kokeiluun. Kirjeet kirjoitettiin aina kuun ensimmäisenä sunnuntaina. Kirjeissä käsiteltiin tiettyjä ennaltasovittuja aiheita sekä vaihdettiin muita kuulumisia. Jokainen kirje sisälsi myös Polaroid-kuvan joka oli otettu samana päivänä.
Vuoden kirjeenvaihdon päätteeksi, 12 kirjeen jälkeen, tapasimme jälleen Barösundissa. Keskustelimme kokemuksistamme, vertailimme kirjeitä ja pohdimme projektimme merkitystä. Vuoden kirjeenvaihto oli saattanut alulle uuden ystävyyden sekä hyvin konkreettisen tietoisuuden toisen yhteisön olemassaolosta, kenties myös mahdollisuuden uusille projekteille yhteisössä. Lisäksi koimme että kirjeet, niiden mukana lähetetyt lehtileikkeet ja kuvat antoivat myös uuden mielenkiintoisen näkökulman ymmärtää maailmaa.
Tämä projekti toteutui osana TAIKin yhteisötaidetyöpajaa joka järjestettiin Inkoon saaristossa. Ohjaajana toimi taiteilija Pia Lindman.





