Sankarihautausmaa-alueen kunnostussuunnitelman laatiminen toteutettiin Oulun Seurakuntayhtymän tilauksesta. Paikan historiallinen merkitys sankarivainajien lepopaikkana ja muistomerkkinä vaati suunnittelijoilta erityistä hienovaraisuutta. Vuosikymmenien saatossa ryhtinsä menettänyt hauta-alue oli kuitenkin kunnostamisen tarpeessa. Esteetöntä liikkumista oli parannettava erityisesti haudoilla käyviä vanhuksia huomioonottaen. Myös hauta-alueen hoitoon tarvittavat kastelujärjestelmät ja valaistus oli mietittävä uudelleen.
Esteettömyys ratkaistiin laskemalla hautarivien väliset käytävät maanpinnan tasoon, koska alkuperäiset hautojen tasossa olevat liuskekivillä päällystetyt käytävät olivat routimisen ja kivien uppoamisen takia hankalat liikkumisen sekä talvikunnossapidon kannalta. Uudet käytävät on reunustettu hauta-alueen sisällä teräskanttauksin joiden väliin jää helposti kuljettava nurmipolku. Hauta-alueen reunat on tuettu pystyyn kiinnitetyillä liuskekivillä kuten alkuperäisessäkin suunnitelmassa. Hiljentymislehto kunnostettiin uusimalla vesialtaan kivetys, jäsentämällä istuma-alue uusilla istutuspenkeillä ja rajaamalla alue puuistutksin. Hauta-alueen pääsisäänkäyntiin rakennetaan pitkä luiska portaiden sijaan. Yleisvalaistus uusittiin käyttämällä esteettisesti miellyttävämpiä ja kokonaistunnelmaa tukevia suunnattavia pylväsvalaisimia. Pääkäytävät on valaistu käytävän reunoihin upotetuilla kohdevalaisimilla. Istuimet on valittu myös tyyliin sopiviksi ja ergonomisiksi. Rakenustyöt valmistuivat syksyllä 2007.








